Soi virteni kiitosta Herran 2.0.

Kirjoitin tammikuussa postauksen lempivirsistäni, ja lupasin kirjoittaa postaukselle jatkoa. Se on jäänyt, mutta nyt - tättärää - on aika. Vaikkapa sunnuntain kunniaksi. 

1) Valkeus iankaikkinen (virsi 543)

Tämä valoisa virsi on tullut minulle tutuksi Lähetysseuran kautta. Olen tykästynyt tähän siinä määrin, että käytin tätä itsekin parissa vetämässäni hartaudessa työskennellessäni kesäteologina nuorten parissa. Tämä virsi on hyvin kaunis rukous ja jotenkin, no, elämänmakuinen. Etenkin neljäs säkeistö: "Kun ystävien seurassa viihdymme vapaahetkin, niin valollasi kirkasta puuhamme hupaisetkin. Käy vierellämme, näytä tie, maailma ettei harhaan vie, ja tahraa sieluamme." Tämä virsi on minulle nuoren ihmisen rukous. Kaunis melodia on tarttuva ja tuttu ja suosittu monessa muussakin virressä. 

2) Jeesus, sinä huomaat (virsi 513)

Tämä on ollut minulle niitä tylsiä perusvirsiä, jotka on läpi kulutettu konfirmaatioissa ja nuorten messuissa kerta kerran perään. Kuitenkin virsi avautui minulle jotenkin uudella tavalla, kun olimme kesäkuussa ystävieni kanssa roadtripillä Pohjois-Karjalassa ja kiersimme Pielisjärven. Kävimme Paaterissa, jossa on kotikunnastani lähtöisin olevan Eva Ryynäsen (1915-2001) ateljee - ja jossa vierailua muuten suosittelen kaikille - ja itse tehty kirkko (kotipihalla, kyllä). Viihdyimme pienessä, tunnelmallisesssa, hirrestä ja lasista rakennetussa kirkossa suhteellisen pitkään - ainakin verrattuna muihin turisteihin. Ystäväni Sini alkoi laulamaan ulkomuistista tätä kyseistä virttä, johon me muut yhdyimme myös. Hauskaa ja puhuttelevaa oli, että silloin kun toinen ei muistanut enää sanoja, toinen jatkoi. Ilman kaikkien panosta virttä ei olisi voitu laulaa loppuun - ainakaan yhtä jouhevasti ja tunnelmaa rikkomatta. Sekä tämä havainto että virren sanat herättelivät keskustelun siitä, kuinka usko ei ole vain yksityistä vaan myös yhteistä, ja yhteinen usko ja Kristus kantaa silloin, kun oma usko ei kestä. 

3) Oi, Pyhä Henki (virsi 446)

Kaverini sanoo tätä "kiinalaisvirreksi" (ilman mitään rasistista ja kielteistä sävyä), vaikka kyseessä on saksalainen virsi 1500-luvulta. Tämä oli virtenä eräässä huhtikuisessa Lähetyskirkon messussa, jossa olimme tekemässä musaa, ja kaverini sovitus tähän tosiaan toi mieleen kiinalaisen kansanmusiikin. Kuvani Pyhästä Hengestä on ollut etäinen ja hän on jäänyt minulle jotenkin kaukaisimmaksi Jumalan kolmesta persoonasta - mikä ei tosin taida olla luterilaisessa kirkossa mikään ihme. Tämä virsi on kuitenkin valtavan kaunis kuvaus Pyhästä Hengestä ja hänen toiminnastaan. Käytin tätä virttä kesällä yhdessä päivärippikoulun leirijumalanpalveluksista, ja tuntui, että rippikoululaiset saattoivat ymmärtää Pyhän Henkeä ja Pyhän Hengen tehtäviä hiukkasen paremmin. Älkäämme siis vähätelkö virsien ja laulujen voimaa. Valitettavasti tämä virsi on niin tuntematon, ettei linkkiä kuunneltavaksi löytynyt. 

Virsimeemit on rakkautta. Kuudes säkeistö antaa anteeksi jopa muiden säkeistöjen hassut riimittelyt. 

4) Jeesus, luona armopöydän (virsi 225)

Tämä on paitsi suosikkiehtoollisvirteni, myös ehdoton suosikkivirteni - vaikka kaikki sanat eivät ihan 5/5 toimikaan (ks. yllä oleva kuva ja 225:3). Jokin tässä vain vetoaa minuun valtavasti, ehkäpä jälleen kerran körttiin minussa. Erityisesti kuudes säkeistö kuvaa jollakin tavalla sitä, miten aralla mielellä ehtoolliselle käyn (tai ainakin pitäisi käydä) ja myös ihmisen ja Jumalan suhdetta. Ihminen ei voi tehdä Jumalan edessä mitään, mikä olisi Jumalalle aidosti mieluista, ilman, että Jumala häntä siinä auttaa. Mikään ei ole ansaittua - ei usko, ei pelastus, ei saapuminen armonpöytään - vaan kaikki on suurta lahjaa. Saastaiselle ja tahraiselle, siis minulle. Ja meille kaikille. 

5) Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on (virsi 310)

Körttivirsi 1700-luvun lopusta. Tämä virsi on minulle todella tärkeä, rohkaiseva ja nopeasti rakkaaksi muodostunut. Sain sen rohkaisuksi varmaan tähän astisen urani vaikeimmassa työtilanteessa, enkä olisi varmaankaan parempaa rohkaisua voinut siinä tilanteessa saada. Muistan vieläkin, mikä tunne oli, kun luin virttä Iisaaressa oman huoneeni pöydän ääressä, hengähdin liikutuksesta ja syke laski; jonkinlainen rauha laskeutui päälle. Tämän veisaamisen jälkeen on tosiaan olo, että on veisannut - kahdeksan säkeistöä niin painavaa asiaa, että pieni pää on melko mykkänä kaiken edessä. 

6) Käyn kohti sinua (virsi 396)

Niin kuin varmasti moni muukin, opin tuntemaan tämän virren Titanic-hymninä. Mummo opetti tämän virren ja sen tarinan minulle, kun en ollut kovinkaan vanha. Tämä kaunis ja lohduttava virsi on monelle rakas ja tuttu, ja tarina Titanicin loppuun asti soittavasta orkesterista ja tästä virrestä - oli se totta tai ei - on koskettava. Nolottaa tunnustaa, mutta kun haluan angstata ja nyyhkyttää, katson YouTubesta Titanic-elokuvan (kyllä, sen Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin tähdittämän) kohtauksen, jossa orkesteri soittaa täyden kaaoksen, hädän ja kauhun keskellä tämän virren. Jollakin hullulla tavalla se kertoo minulle myös kristittyjen tehtävästä ja kirkon roolista tässä maailmassa. Jatkaa sanoman viestittämistä kaiken kaaoksen, kuoleman ja pimeyden keskellä, vaikka se tuntuisi kuinka epätoivoiselta ja tarkoituksettomalta tahansa.  

Jospa näin mauton gif vähän keventäisi tunnelmaa. 

7)  Mua siipeis suojaan kätke (virsi 552)

Tämäkin on körttivirsi, yllätys yllätys. En ole itse körttisuvusta tai -perheestä, mutta olen usein kuullut, että körttiläisen perinteen parissa on ollut melko yleistä kuulla tämä äidin laulamana lapsilleen eräänlaisena iltarukouksena tai -virtenä. Jos minulla olisi joskus lapsia, haluaisin tehdä ehkä saman. Tämä virsi antaa Jumalasta melko äidillisen kuvan turvallisine siipineen. Muistutusta siitä, että Jumalaa voi kuvata moninaisin tavoin ja silti hän on paljon enemmän kuin kuvaukset hänestä. Ja että hän pitää huolta, pienimmistäkin meistä. 

8) Maa on niin kaunis (virsi 30)

Ehkä nostalgisin jouluvirsi, jonka tiedän. Se on aika paljon. Tätä virttä laulaessa voi melkein kuulla menneiden sukupolvien kaiut ja näkymättömän seurakunnan kuorossa mukana. Muistuttaa minua siitä, että maanpäällinen elämä ja tämä Jumalan luoma maailma on tosiaan kaunis, ainakin kun valona matkalla on maailman paras sanoma. 

9) Käy yrttitarhasta polku (virsi 77)

Yksi kirkkovuoden puhuttelevimpia hetkiä on se, kun kiirastorstain messun päätteeksi seurakunta laulaa tämän virren ja pappi riisuu samalla alttarin. Viime keväänä tästä virrestä ilmestyi Valomerkin ja Kirkon mediasäätiön tuottama huikean hieno versio ja video, joka tosiaan pysäytti minut viettämään hiljaista viikkoa, vaikka kaikki valmistautuminen pääsiäiseen oli tuntunut jäävän koulukiireiden jalkoihin. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. Jumala ei kulkenut helpointa mahdollista polkua, vaikka hänellä olisi ollut siihen kaikki valta, oikeus ja mahdollisuus. Jumala ei myöskään lupaa meille helpointa mahdollista tietä - ei edes meille kristityille, vaikka jotkut kristityt niin väittävätkin - vaan päinvastoin. Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. 

10) Sinuhun turvaan, Jumala (virsi 382)

Körttivirsi (sanoiko joku, että "taas"?), jonka minä opin tuntemaan nimellä Paavon virsi. Tarina kertoo, että sotilaat veisasivat tätä virttä rintamalla pysyäkseen lämpimänä ja järjissään. Erittäin hyvä, erittäin koskettava ja puhutteleva. Ihan täydellinen virsi monin tavoin: tästä maistaa sekä maallisen että taivaallisen elämän läsnäolon. Suot suuriakin suruja, oi Herra, minun maistaa. Et silti ole kaukana, suot päivän uuden paistaa. Aamen. 

Tuntuu, että tämä vaatii vielä kolmannenkin osan. Kolme tuntuu hyvältä määrältä - tarkoitushan ei ole luetella kaikki virsikirjan virsiä tähän. Kolme saa riittää. Kolme on hyvä. 

Jos reissu on sujunut suunnitelmieni mukaan ja paluumatkakin ilman kommelluksia, palaan tänä iltana Taizésta ja saavun melko myöhään Helsinki-Vantaalle ja uuteen kämppään! Tai no, kämppä ei ole uusi, mutta huone on. Kiitos vain äiti ja isä, ootte te vaan huippuja, kun hoidatte kotoa monta vuotta sitten muuttaneen tyttärenne muutonkin sillä aikaa, kun tytär vain seikkailee maailmalla. 

Siunattua pyhää itse kullekin ja jokaiselle säädylle.  

Kuvia lainattu täältä ja täältä. 

Soi virteni kiitosta Herran

Kirjoitin ennen joululomaa lempikirjoistani ja samaa teemaa mukaillen ajattelin kertoa vuorostaan toisesta kivasta aiheesta, joka on tärkeä osa elämääni. Kyseessä on tietenkin musiikki, josta oli tulla minulle ammatti ennen kuin tulin järkiini ja valitsin alakseni teologian.  Uskottavana (?) teologina päätin keskittyä tällä kertaa lempivirsiini.

Vaikka olen elänyt suurimman osan elämästäni 2000-luvulla ja minun pitäisi siis olla täydellisesti konemusiikin turmelema, ovat perinteiset virret silti kasvaneet osaksi minua. Muistan, kuinka istuin seitsemänvuotiaana ennen kouluun lähtöä aamuisin mummon sylissä ja luimme yhdessä Ystävä sä lapsien –kirjaa, joka oli muistaakseni eräänlainen lasten Uusi testamentti. Jokaisen tekstin jälkeen kirjaan oli painettu myös jokin virsi, joka liittyi jollakin tavalla kyseiseen tekstiin. Usein mummo luki tekstin, jonka jälkeen minä lauloin virren – kuin ihmeen kaupalla tunsin suurimman osan kirjan virsistä, mistä on varmaan kiittäminen lestadiolaista luokanopettajaani. Joka tapauksessa virret ovat minulle valtavan rakkaita ja pidän niistä lähes poikkeuksetta enemmän kuin yhdestäkään punaisen laulunkirjan laulusta (vaikka toki sieltäkin löytyy helmiä). Varmaan yksi syy siihen, miksi herännäisyys tuntuu minulle läheiseltä, on juuri virsien laaja käyttäminen. Virret ovat helposti ymmärrettävää tekstiä, sortuvat harvoin hienosteluun ja ne sanoittavat yksinkertaisuudessaan syvääkin teologiaa. Virret ovat luontevinta rukousta minulle.

(Vinkki! Painamalla virren nimeä avautuu linkki Youtube-versioon!)

1)      Oi, Herra, luoksein jää (Virsi 555)

Tämä on väsyneen ihmisen rukous. (Ja myös vanhanpiian virsi, kuten eräs nuorisotyönohjaaja sanoi.) Virsi sanoittaa väsymyksen, koti-ikävän ja katoavaisuuden haikeuden. Vaikka virressä kuolema on vahvasti läsnä, on siinä myös mukana kuolemaa vahvempi toivo. Kolmannen säkeistön kysymys aiheuttaa minulle kylmät väreet aina – joskus myös kyyneleet. Miss’ on nyt, kuolema, sun voittosi/ kun Herra Jeesus, olet kilpeni.

2)      Taas kukkasilla kukkulat (Virsi 572)

Tämä virsi on lähes täydellinen. Melodia on valtavan kaunis, ja sitä onkin käytetty useassa virsikirjan virressä. Harvoin sanat ja sävel toimivat yhdessä näin hyvin missään laulussa – niin maallisessa kuin hengellisessäkään. Sanat ovat ylistävät, mutta raikkaat – loistava kiitosvirsi siis.

3)      Aurinkomme ylösnousi (Virsi 105)

Tämä on ainoa omaan kärkikymmenikkööni yltävä pääsiäisvirsi, mikä tuli minulle vähän yllätyksenä – pääsiäisajan virret ovat myös valtavan kauniita ja eroavat mielestäni aika paljon muista virsikirjan virsistä. Ehkä se johtuu siitä, että ihmisen arkielämään harvoin liittyy niin suurta kärsimystä kuin mikä noissa virsissä on läsnä. Tämä virsi on pääsiäisen iloa käsittelevä – siinä on myös melko poikkeuksellinen melodia ja mielestäni melko runolliset ja vaikeaselkoiset sanat. Liekö se syy, miksi tämä virsi tuntuu olevan muiden pääsiäisvirsien rinnalla suhteellisen tuntematon?

4)      Ystävä sä lapsien ( Virsi 492)

Ystävä sä lapsien on melko yleinen kastevirsi. Minä kuitenkin muistan tämän virren parhaiten hautajaisista. Olen laulanut tätä virttä tilanteessa, jossa kaksi täysi-ikäistä ja kaksi alakouluikäistä serkkuani viettivät äitinsä hautajaisia. Silloin olin täysin voimaton estämään itkua säkeitten siunaa äitiä ja isää/ heille elinpäivää lisää kohdalla. Vaikka tämä mielletään lapsen virreksi, on tämä virsi muistutusta minulle siitä, kuinka olen lopulta aina lapsi riippumatta siitä, kuinka kyyniseksi ja maailmaa nähneeksi itseni tuntisinkaan. Koska vanhempani ovat minulle läheisiä ja tärkeitä, ovat aiemmin mainitut säkeet myös täynnä vilpitöntä rukousta joka kerran, kun laulan tätä virttä.

5)      Herra, elämääni (Virsi 509)

Tämä virsi on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksinkertaisilla sanoilla voidaan sanoa lähes kaikki tarvittava. Koen, että kristittynä minun velvollisuutenani on nähdä vierellä kulkijoiden ja apua tarvitsevien hätä ja toimia niin, että toimin samalla Kristuksen käsinä ja jalkoina. En voi tietää, minne elämä minut vielä vie, mutta rukoilen, että pystyn pysymään ihmisenä ihmiselle – olla tarvittaessa avoin syli, myötätuntoiset silmät ja kuulevat korvat.

6)      Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten (Virsi 510)

Tämä virsi sanoittaa paljon siitä, mitä ajattelen Jeesuksesta: hiljainen mestari, joka tulee ihmistä vastaan vaatimatta järin suuria, vaikka on itse riisuutunut vallasta ja nöyrtynyt köyhyyteen. Virren melodia on aavistuksen kelttiläishenkinen, joka erottaa virren mollivoittoisesta massasta.

7)      Koska valaissee kointähtönen (Virsi 361b)

Ehta körttivirsi ja loistava koti-ikävän sanoittaja. Jokin tässä virressä iskee todella syvälle, köyhään kerjääjään minussa: siihen arkailevaan, herkkään ja pimeään osaan, joka ei pysty välillä näkemään koti-ikävältään ja maalliselta tuskaltaan sitä, mikä on kaunista jo täällä ja loistelee Taivaan todellisuutta. Virren melodia on niin syvään uurrettu minuun, että virsi ei välttämättä edes kaipaa sanoja sanoittaakseen samoja ajatuksia. 

8)      Herraa hyvää kiittäkää ( Virsi 332)

En osannut päättää, kumpi on minulle tärkeämpi – saman virren A- vai B-versio. Tämä virsi kuvaa hyvin luterilaisuutta ja ehkä myös stereotyyppistä suomalaista luonteenlaatua: kiitosvirsi mollissa. En ole koskaan kuullut tätä virttä vaisusti laulettuna, vaikka moni muu virsi seurakunnan suusta ei ulos aina niin kirkkaana soikaan.

9)      Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan (Virsi 600)

Tämä virsi on taustansa perusteella jo yksi suosikeistani, mutta  hyvä lisä siihen on konstailettoman kaunis Erkki Melartinin säveltämä melodia. Dietrich Bonhoefferin kirjoittamat sanat (Anna-Maija Raittilan käännös) ovat ajattomat, humaanit ja uskomatonta toivoa säteilevät, vaikka ne on kirjoitettu Bonhoefferin elämän synkimmällä hetkellä keskellä toista maailmansotaa. Kuinka moni meistä voisi vilpittömästi vastaavassa tilanteessa todeta, miten hyvyyden voima piirittää meitä, kuinka käyneekin?

10)   Enkeli taivaan (Virsi 21)

Eittämättä Lutherin tunnetuin virsi, mutta myös maailman parhain joulusaarna. Olin jouluyön sanajumalanpalveluksessa, jossa pappi piti 28 minuutin saarnan – ja ehti siinä käsitellä suurin piirtein koko kristinopin juutalaisten paaduttamista myöten. Ehdin ajatella saarnan ajan monta kertaa, kuinka pappi olisi voinut lahjoittaa seurakuntalaisilleen hieman pitemmät yöunet, jos olisi keskittynyt olennaiseen ja tiivistänyt saarnansa kuusi kertaa tiiviimmäksi. Onhan Enkeli taivaan –virressä jo kaikki tarvittava ja olennainen sanottu. Ihmeteltävää siinä tosin riittää pitemmäksi ajaksi kuin viideksi minuutiksi – ehkä noin koko elämäksi. 

Huh. Mulle jäi sellainen olo, että tästä tulee ehkä joskus toinenkin versio - johon toivottavasti saan kerättyä vähän tuntemattomampia suosikkivirsiä. Toivottavasti tästä oli jollekin iloa, minut se ainakin siivitti varsin hartaaseen tunnelmaan ihan näin myöhäisenä arki-iltana. 

Ei lukeva tieltä eksy

Koska joululomaan on enää alle viikko, haluan kertoa teille kirjavinkkejä ja lempikirjojani. Lukeminen on yksi lempiasioistani maailmassa, mutta olen kyllä huomannut, että lukemiselle ei ainakaan näin fuksisyksynä ole jäänyt juuri aikaa. Heikki Räisäsen muistelmateoksen sivut kääntyvät suorastaan hävettävän hitaalla viikkotahdilla, ja mun teologi-kirjahyllyssäni on vielä muutama muukin täysin lukematon kirja. Joululomalla lukemiselle on onneksi aikaa, ehkä muillakin kuin minulla, joten tässä lista omista suosikeistani! :) 

1)      Jonas Gardell: Jeesuksesta

Sain Jeesuksesta-kirjan joululahjaksi vanhemmiltani jouluna 2010. Olin toivonut kirjaa lahjaksi, ja aloitin sen lukemisen heti jouluaattoiltana. Kirja oli vaikea, aivan käsittämättömän vaikea 16-vuotiaalle lukiolaistytölle, jolle neitseestäsyntymisopin täydellinen hylkääminenkin tuntui hurjalta – varsinkin jouluna. Samalla minuun teki vaikutuksen Gardellin tyyli ja rehellisyys: kirjan teksti oli samalla rujoa ja kaunista. Loppua kohti kirja muuttuu ankarasta lempeäksi ja armolliseksi, ja mielestäni kirja on todellinen ylistyslaulu anteeksiannolle, Jumalan sisäänsä sulkevalle rakkaudelle ja ristinteologialle.

Kirja on jatko-osa Gardellin aiemmalle teokselle Jumalasta, joka toi Gardellille kotimaassaan Ruotsissa teologian kunniatohtorin arvonimen. Gardell kirjoitti Jeesuksesta -kirjaansa 12 vuotta, mikä todella  näkyy kirjassa. Tämä kirja on vaikuttanut minuun uskomattoman paljon – jokainen voi tulkita itse, onko vaikutus hyvää vai pahaa. Gardellin lukemisen jälkeen dogmien kyseenalaistaminen ei minua ole enää järkyttänyt, joten se on varmasti säästänyt minut joiltakin kriiseiltä teologian opinnoissa.

2)      Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Minulle iski kesällä 2011 klassikkojen lukemisvimma. Yksi tuona kesänä lukemistani kirjoista oli Kuin surmaisi satakielen, joka on lukemistani kaunokirjallisista teoksista suosikkini. Kirja kertoo lapsen näkökulmasta 1930-luvun Alabaman rotusorron ja yksittäisellä paikkakunnalla käynnistyneet tapahtumat, kun valkoinen keskiluokkainen asianajaja suostuu mustan, valkoisen naisen raiskauksesta syytetyn miehen puolustusasianajajaksi. Kirja on humaani, koskettava ja ajaton. Eräs suosikkilainauksistani on juuri tästä kirjasta: ”On vain yhdenlaisia ihmisiä. Ihmisiä.”

3)      Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

Astrid Lindgrenin kirjoista tulee aina hyvä mieli. Varmaan siksi, että niistä tulee mieleen myös lapsuus. Muistan, kuinka äitini luki meille (minulle ja vuotta nuoremmalle pikkuveljelleni) ääneen Vaahteramäen Eemeliä, Ronja ryövärintytärtä ja Veljeni, Leijonamieltä. Kirjan alku tuntui jotenkin hirvittävän pelottavalta, sillä kuolema oli siinä niin läheinen teema. Voi olla, että asialla oli jotakin tekemistä sen kanssa, että muistikuvieni mukaan luimme kirjaa samoihin aikoihin, kun tätini kuoli syöpään ja koin ensimmäinen eksistentialistisen kriisini. Minä pystyin samaistumaan valtavan hyvin Korppuun, joka sairasteli paljon, oli joukon ulkopuolinen ja muutenkin vähän reppana. Löytyy kirjasta myös jonkin verran kristillistä symboliikkaa kyyhkysen, kuolemanjälkeisen elämän ja hyvän ja pahan välisen taistelun muodossa.

4)      Bjorn Sortland: Silmätyksin

Silmätyksin luin ensimmäisen kerran yhdeksännellä luokalla, ja se on edelleen yksi lempikirjoistani lähinnä sen herättämän nostalgia-arvon vuoksi. Kirja kertoo 17-vuotiaasta Fridasta, joka sairastuu vakavaan silmäsairauteen ja lähtee interrailille katsastamaan Euroopan taideaarteet ennen kuin on liian myöhäistä. Matkan alussa hän tapaa Jacobin, joka tekee pääsiäisaiheista lehtijuttua Pelastusarmeijalle Jeesuksen ristiinnaulitsemiskuvauksista. Matkan aikana parivaljakko käy läpi eri taidesuuntauksia ja 33 ristiinnaulitsemiskuvausta, ja tietysti, rakastuu. Kirja on sekä viihdyttävä että tietoa antava ja sitä on kutsuttukin ”taidehistorian Sofian maailmaksi”. Minulle kirja sopi, sillä olen aina pitänyt taidehistoriasta enemmän kuin filosofiasta…

5)      Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia

 Tätä kirjasarjaa olen hehkuttanut ja sen hehkuttamista myös jatkan. Trilogia kertoo 80-luvun Tukholmasta, joss AIDS tekee tuhojaan ja kuolema korjaa satoaan. Trilogian osat ovat Rakkaus, Sairaus ja Kuolema, jotka tietenkin paljastavat kirjasarjan vaiheet ennen kuin lukija on päässyt kanttakaan avaamaan. Kirjoissa paljastuu järkyttävällä tavalla, minkälaista aikakautta homoseksuaalit ovat joutuneet elämään: elämää ei värittänyt ainoastaan pelko mystisestä ja tappavasta sairaudesta, vaan myös yleinen halveksunta, perhesuhteiden katkeaminen ja itseinho. Tuntui uskomattomalta lukea, kuinka niin monien ihmisten identiteetti kiellettiin kuoleman jälkeen: totuutta välteltiin, kuolinsyy valehdeltiin, elämänkumppanin kiellettiin tulemasta hautajaisiin. Nämä kirjat saivat koko Ruotsin itkemään ja niin myös minut. 

+  Raamattu

Jokainen itseään kunnioittava teologihan tämän mainitsee. (Ainakin, jos opiskelulinja on A1 ja pääainehaave eksegetiikka.) Tänä syksynä olen jotenkin sisäistänyt, kuinka kiehtova kirja Raamattu oikein on. Mikä kirja kertoo yhtä paljon sekä Jumalasta että ihmisyydestä? Raamatusta on löytynyt kauneimmat mutta myös hirveimmät tekstit, joita olen koskaan lukenut. 

Toivottavasti tämä postaus antoi aiheen lähteä kirjastoon etsimään lomalukemista. :) Allekirjoittaneen on hankala uskoa, että loma alkaa alle viikon kuluttua - onhan tässä vielä kaksi konserttia, kaksi keikkaa ja kaksi tenttiä jäljellä ennen kuin Onnibus vie minut Pohjois-Savoon. Miten kaiken ehtiikin?

Tänään myös Akateeminen joulukonsertti klo 19 Kallion kirkossa, jossa laulan SOLlin riveissä! Tervetuloa!

Anne

(Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä ja täältä.)