Joulu on taas

Se on täällä taas - joulu. Viime vuosina joulu on yllättänyt, vaikka sitä mainostetaan jo marraskuusta asti (lähikaupassa oli jouluvalikoima esillä jo lokakuusta...). Kuitenkin, kaikkien jouluvalojen ja jouluhässäkän keskellä tajusin vasta tänään, että kappas, huomennahan on joulu.

Rakastan joulua. Olen täysin valmis kuuntelemaan joululauluja jo marraskuussa, ja joululahjat mietin tarkkaan. Kuitenkin, vihaan sitä kiirettä ja ruuhkaa. Kulutushysteria on aivan hirveätä, ja yritänkin aina ostaa lahjat kerralla: yritän välttää koko joulukuun kauppakeskuksia, niiden jonoja ja järkyttävää musiikkia. Vihaan All I Want For Christmas Is You:ta palavasti, ja arvatkaapa mitä? Se soi joka ikisessä puodissa. (Kävin Kappahlissa sovittamassa housuja sunnuntaina. Siellä soi tämä kirottu biisi Justin Bieberin kera. Juoksin melkein ovesta ulos huutaen).

Joulu on minulle sekä perheen kanssa olemisen juhla että hengellinen juhla. Tänä vuonna olen ravannut joulun alla kirkossa enemmän kuin edellisinä vuosina, ja uskolla on ollut yhä enemmän merkitystä nyt jouluna. Joulu on kuitenkin tuntunut tänä vuonna oudolta ja kaukaiselta. Se ei ole ulottanut itseään pieneen opiskelijakämppääni, vaikka omistankin pikkuriikkisen muovikuusen. Ennen loman alkua leivoin pipareita ilman muotteja sekä joulutorttuja, jotka poltin uunin ulkopuolella - se on mahdollista. Kauneimmat joululaulutkin on tullut veisattua kolmessa kirkossa. Joulu ei kuitenkaan ole tuntunut samalta, mitä se ennen on ollut. Vaikka olenkin ollut jo lähes viikon lomalla kotona Tampereella, joulu tuntuu silti kaukaiselta käsitykseltä. Kotona tuoksuu joulu, ja kuusi on koristeltu, mutta olo ei ole niin jouluinen, kuin haluaisin.

Oivalsin viime vuonna, että joulukäsitykseni pitää muuttua: en ole enää lapsi, joka innolla odottelee lahjoja. Etenkin nyt, kun asun omillani Helsingissä, jossa joulu ei tuntunut lähestyvän tenttiahdistuksen ja loputtomien opiskelutuntien takia. Minun täytyy vain yksinkertaisesti saada uusi asenne joulua kohtaan. En tiedä vielä millaisen haluan tai millaisen tarvitsen, mutta jostakin se on löydettävä. Joulu on rakas ja tärkeä juhla, ja haluan sen olevan ihanan suuri jatkossakin, myös näin aikuisena.

Kuitenkin, minusta löytyi tänään se pieni joulumieli, kun näen koristellun kuusen, jossa roikkuu USA:sta ostettu, aivan järkyttävän glitteröivä ja mauton bilepukki. Kyllä, se hirvitys tuo aina joulumielen. Jopa Tampereen kaupungin orvon kalteva kuusi ei tuntunut niin kamalalta, kun tulin lomalle. Tarvitsin lomaa; tarvitsen joulua. Muuten en jaksa keväällä opiskella.

Tämä hirvitys on siis bilepukki. Huono kännykkäkuva, mutta halusin demonstroida.

Hyvää ja siunattua joulua kaikille<3

-Iiris

Arkihuolesi heitä

Tänään tein viimeisen tentin tälle syyslukukaudelle ja mun joululoma on nyt virallisesti alkanut. Huomenna Onnibus vie minut joulunviettoon kotiseudulle Pohjois-Savoon (jossa on lunta!). Sitä ennen pitäisi vielä siivota, pakata ja kokoustaa Etelärannassa KUA:n toimistolla ensi vuoden kampanjasta. Arkihuolien määrä on kuitenkin nyt pienempi kuin kertaakaan tänä syksynä.

Ensimmäinen syksy yliopistossa ja Helsingissä oli rankempi kuin olisin ikinä osannut odottaa. Helpoksi sitä ei voi väittää hyvällä tahdollakaan. Minut tuntevat tietävät melko hyvin, mistä olen kärsinyt, ja heidän tiedossaan sen on hyvä pysyäkin. Kuitenkin lyhyesti sanottuna olen toivottavasti saanut sairaalakiintiöni täyteen koko yliopisto-opintojeni ajalta.

Kuitenkin syksy oli myös antoisa. Olen oppinut valtavasti – en luentojen myötä, vaan ihan vain elämän myötä. Opin arvostamaan (jälleen kerran) terveyttäni, nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Opin sen, että kaikkea en voi jättää viime tippaan – yllättäen voikin käydä niin, että ne viimeiset illat ennen tenttiä tai esseen deadlinea kuluvatkin sairaalassa tai sängyn pohjalla (tämä ei kuitenkaan tarkoita, että toteuttaisin aina oppimaani käytännössä…).

Syksyn aikana on tapahtunut niin paljon asioita, että on hankala uskoa, miten olen oikeasti asunut Helsingissä vasta nelisen kuukautta. Kun kaikki tuntui toivottomalta ja kipu oli sanoinkuvaamatonta, mietin, oliko tämä yhtään hyvä idea. Jos ne uskontojen laudaturit, stipendit ja hyvät pääsykoepisteet eivät kertoneetkaan todellisuudessa yhtikäs mistään, vaan teologia onkin minulle täysin väärä ala. Jos muutinkin väärään kaupunkiin. Jos olenkin teologiksi ihan liian vääränlainen enkä vain löydä paikkaani. Jos ne kaikki vastoinkäymiset olivat jonkinlaista rangaistusta minulle siitä, minkälainen olen ja mitä kaikkea hyvää olen aiemmin saanut (näin todella ajattelin, vaikka se omaa moraalitajuani ja kuvaani Jumalasta vastaan sotiikin).

Tämä syksy on ollut minulle ennen kaikkea opetusta siitä, kuinka kaikki kääntyi kuitenkin paremmaksi, vaikka minä en siihen jaksanut luottaakaan. Olen viimeisen puolentoista kuukauden sisällä löytänyt uskomattoman ystäväjoukon teologian fukseista (ehkä parhaimman ikinä), enkä voisi olla heistä kiitollisempi. Jotakin hyvää sairastuminenkin toi, sillä sain selville, että minusta välitetään enemmän kuin olisin voinut kuvitella. (Kiitos rukouksista jokaiselle.)

Lähestyvä joulu on kirkastanut synkkää, sateista joulukuuta. Huomenna kotiin, jossa saan olla loppiaiseen asti. Viimeisetkin arkihuoleni jätän Helsinkiin. 

Anne

Ei lukeva tieltä eksy

Koska joululomaan on enää alle viikko, haluan kertoa teille kirjavinkkejä ja lempikirjojani. Lukeminen on yksi lempiasioistani maailmassa, mutta olen kyllä huomannut, että lukemiselle ei ainakaan näin fuksisyksynä ole jäänyt juuri aikaa. Heikki Räisäsen muistelmateoksen sivut kääntyvät suorastaan hävettävän hitaalla viikkotahdilla, ja mun teologi-kirjahyllyssäni on vielä muutama muukin täysin lukematon kirja. Joululomalla lukemiselle on onneksi aikaa, ehkä muillakin kuin minulla, joten tässä lista omista suosikeistani! :) 

1)      Jonas Gardell: Jeesuksesta

Sain Jeesuksesta-kirjan joululahjaksi vanhemmiltani jouluna 2010. Olin toivonut kirjaa lahjaksi, ja aloitin sen lukemisen heti jouluaattoiltana. Kirja oli vaikea, aivan käsittämättömän vaikea 16-vuotiaalle lukiolaistytölle, jolle neitseestäsyntymisopin täydellinen hylkääminenkin tuntui hurjalta – varsinkin jouluna. Samalla minuun teki vaikutuksen Gardellin tyyli ja rehellisyys: kirjan teksti oli samalla rujoa ja kaunista. Loppua kohti kirja muuttuu ankarasta lempeäksi ja armolliseksi, ja mielestäni kirja on todellinen ylistyslaulu anteeksiannolle, Jumalan sisäänsä sulkevalle rakkaudelle ja ristinteologialle.

Kirja on jatko-osa Gardellin aiemmalle teokselle Jumalasta, joka toi Gardellille kotimaassaan Ruotsissa teologian kunniatohtorin arvonimen. Gardell kirjoitti Jeesuksesta -kirjaansa 12 vuotta, mikä todella  näkyy kirjassa. Tämä kirja on vaikuttanut minuun uskomattoman paljon – jokainen voi tulkita itse, onko vaikutus hyvää vai pahaa. Gardellin lukemisen jälkeen dogmien kyseenalaistaminen ei minua ole enää järkyttänyt, joten se on varmasti säästänyt minut joiltakin kriiseiltä teologian opinnoissa.

2)      Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Minulle iski kesällä 2011 klassikkojen lukemisvimma. Yksi tuona kesänä lukemistani kirjoista oli Kuin surmaisi satakielen, joka on lukemistani kaunokirjallisista teoksista suosikkini. Kirja kertoo lapsen näkökulmasta 1930-luvun Alabaman rotusorron ja yksittäisellä paikkakunnalla käynnistyneet tapahtumat, kun valkoinen keskiluokkainen asianajaja suostuu mustan, valkoisen naisen raiskauksesta syytetyn miehen puolustusasianajajaksi. Kirja on humaani, koskettava ja ajaton. Eräs suosikkilainauksistani on juuri tästä kirjasta: ”On vain yhdenlaisia ihmisiä. Ihmisiä.”

3)      Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

Astrid Lindgrenin kirjoista tulee aina hyvä mieli. Varmaan siksi, että niistä tulee mieleen myös lapsuus. Muistan, kuinka äitini luki meille (minulle ja vuotta nuoremmalle pikkuveljelleni) ääneen Vaahteramäen Eemeliä, Ronja ryövärintytärtä ja Veljeni, Leijonamieltä. Kirjan alku tuntui jotenkin hirvittävän pelottavalta, sillä kuolema oli siinä niin läheinen teema. Voi olla, että asialla oli jotakin tekemistä sen kanssa, että muistikuvieni mukaan luimme kirjaa samoihin aikoihin, kun tätini kuoli syöpään ja koin ensimmäinen eksistentialistisen kriisini. Minä pystyin samaistumaan valtavan hyvin Korppuun, joka sairasteli paljon, oli joukon ulkopuolinen ja muutenkin vähän reppana. Löytyy kirjasta myös jonkin verran kristillistä symboliikkaa kyyhkysen, kuolemanjälkeisen elämän ja hyvän ja pahan välisen taistelun muodossa.

4)      Bjorn Sortland: Silmätyksin

Silmätyksin luin ensimmäisen kerran yhdeksännellä luokalla, ja se on edelleen yksi lempikirjoistani lähinnä sen herättämän nostalgia-arvon vuoksi. Kirja kertoo 17-vuotiaasta Fridasta, joka sairastuu vakavaan silmäsairauteen ja lähtee interrailille katsastamaan Euroopan taideaarteet ennen kuin on liian myöhäistä. Matkan alussa hän tapaa Jacobin, joka tekee pääsiäisaiheista lehtijuttua Pelastusarmeijalle Jeesuksen ristiinnaulitsemiskuvauksista. Matkan aikana parivaljakko käy läpi eri taidesuuntauksia ja 33 ristiinnaulitsemiskuvausta, ja tietysti, rakastuu. Kirja on sekä viihdyttävä että tietoa antava ja sitä on kutsuttukin ”taidehistorian Sofian maailmaksi”. Minulle kirja sopi, sillä olen aina pitänyt taidehistoriasta enemmän kuin filosofiasta…

5)      Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia

 Tätä kirjasarjaa olen hehkuttanut ja sen hehkuttamista myös jatkan. Trilogia kertoo 80-luvun Tukholmasta, joss AIDS tekee tuhojaan ja kuolema korjaa satoaan. Trilogian osat ovat Rakkaus, Sairaus ja Kuolema, jotka tietenkin paljastavat kirjasarjan vaiheet ennen kuin lukija on päässyt kanttakaan avaamaan. Kirjoissa paljastuu järkyttävällä tavalla, minkälaista aikakautta homoseksuaalit ovat joutuneet elämään: elämää ei värittänyt ainoastaan pelko mystisestä ja tappavasta sairaudesta, vaan myös yleinen halveksunta, perhesuhteiden katkeaminen ja itseinho. Tuntui uskomattomalta lukea, kuinka niin monien ihmisten identiteetti kiellettiin kuoleman jälkeen: totuutta välteltiin, kuolinsyy valehdeltiin, elämänkumppanin kiellettiin tulemasta hautajaisiin. Nämä kirjat saivat koko Ruotsin itkemään ja niin myös minut. 

+  Raamattu

Jokainen itseään kunnioittava teologihan tämän mainitsee. (Ainakin, jos opiskelulinja on A1 ja pääainehaave eksegetiikka.) Tänä syksynä olen jotenkin sisäistänyt, kuinka kiehtova kirja Raamattu oikein on. Mikä kirja kertoo yhtä paljon sekä Jumalasta että ihmisyydestä? Raamatusta on löytynyt kauneimmat mutta myös hirveimmät tekstit, joita olen koskaan lukenut. 

Toivottavasti tämä postaus antoi aiheen lähteä kirjastoon etsimään lomalukemista. :) Allekirjoittaneen on hankala uskoa, että loma alkaa alle viikon kuluttua - onhan tässä vielä kaksi konserttia, kaksi keikkaa ja kaksi tenttiä jäljellä ennen kuin Onnibus vie minut Pohjois-Savoon. Miten kaiken ehtiikin?

Tänään myös Akateeminen joulukonsertti klo 19 Kallion kirkossa, jossa laulan SOLlin riveissä! Tervetuloa!

Anne

(Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä ja täältä.)