Terveiseni Arkadianmäelle

Viikkoni alkoi ihan hyvin. Hyvä viikonloppu takana, aurinko paistoi ja kevät oli vihdoin tullut. Maanantaina oikein hymyilyttti koko ajan.

Hymy ei kuitenkaan eilen ollut kauhean herkässä opintotukiuudistuksen takia. Minua oikeastaan raivostutti. Vaikka olenkin vasta ensimmäistä tutkintoani suorittava fuksi, huoli iski.

(Tässä linkki aiheeseen, jos joku ei jo tiennyt)

Olen jo tiennyt pitkään, että minusta tulee pappi. Siksi opiskelenkin teologiaa. Vaikka opiskelu onkin raskasta ja olen kokenut jo vähän yli puolen vuoden sisään monta kriisiä, tiedän sydämeni pohjassani haluavani olla pappi. Karu totuus on kuitenkin se, että tällä hetkellä papit eivät työllisty. Kun hamassa tulevaisuudessa valmistun, on hyvinkin todennäköistä, etten saa työpaikkaa seurakunnasta. Aion todellakin yrittää, koska tämähän on unelmani, mutta joskus haaveet eivät toteudu. Olenkin varautunut siihen: jos en saa töitä valmistuttuani, hankin toisen tutkinnon, esimerkiksi sosionomi-diakonin pätevyyden.

Uudistuksen myötä tämä on epätodennäköistä. Eihän sitä uskalla opiskella, jos ei ole varaa elää! Saatan, kuten moni muukin, jäädä yhden tutkinnon loukkuun, jossa on vain pätkätöitä ja työttömyyskassaa. Miksi valtio ei innosta meitä opiskelemaan ja siten työllistymään? Miten tämä oikeasti voi olla säästö?

Olen kiitollinen siitä, että maassani on ilmaista opiskella. Mistä tahansa taustasta tuleva voi opiskella, kunhan motivaatiota ja intoa riittää. Parastahan on, että meille maksetaan opiskelusta! Kuinka monessa maassa tehdään niin? Suomen korkeatasoinen sekä ilmainen koulutus on aivan loistava vientituote. Voimme mainostaa, että hei, katsokaa, meillä asiat ovat näin ja sehän toimii. Uudistus vie pois osan tästä imagosta, siitä koko elämän kestävästä opiskelusta sekä uuden löytämisestä. Suomalaisen täytyy näemmä tietää jo liian nuorena, mitä haluaa tehdä koko elämänsä. Ja jos sieltä alalta ei työllisty, niin voi voi. Työttömyyskassalle siitä.

En pidä Suomen eduskuntaa niin kamalana kuin moni muu. He usein pyörivät ympyrää sekä vain nahistelevat keskenään, mutta sellaista demokratia on. Voittaa ainakin minun mielestäni diktatuurin. Mutta ihan oikeasti, harva pystyy opiskelemaan pappa betalar -meiningillä. Säästöjä pitää tehdä tiukassa taloustilanteessa, mutta eikös meille opiskelijoille joskus luvattu, että siihen opintotukeen ei kosketa? Vai muistanko väärin?

Kiukuttaa. Ahdistaa. Ärsyttää.

Tiedän myös ketä en aio äänestää kevään eduskuntavaaleissa.

Olen tässä hetkessä siis Alan Rickman.

- Iiris

Erämaassa minä etsin

Jumala on ollut viime aikoina kovin hiljaa. Tai ehkä ei sittenkään. Ehkä minulle lauletaan koko ajan, mutta minulla ei ole korvia, tahtoa tai aikaa kuulla.

Olen löytänyt jumalanpalvelusyhteisön, jossa tuntuu hyvältä. Voin istua hymyillen kirkon penkissä ja kuunnella kauniita virsiä ja hyviä sanoja. Olen painanut silmäni kiinni ja kiittänyt ja ehkä vähän pyytänyt anteeksi, etten ollut tarpeeksi kärsivällinen odottamaan ja luottamaan, että ehkä minullekin löytyy vielä paikka.

Olen tavannut ja seurannut paljon ihmisiä, joista loistaa jokin ihmeellinen valo, jota ei loista minusta. Minulla on kauhea tarve olla jotakin jollekin, kun tunnen olevani ei-mitään ei-kenellekään. Olen katsonut ihmisiä alttarin ääressä ehtoollisella ja ihastellut, kuinka kauniita ja hyviä kristittyjä siinä onkaan polvistuneena ja niin keskittyneinä. Minä vain pohdin, miten voi olla, että minäkin saan olla tässä ja että minutkin on kutsuttu häävieraiden joukkoon, vaikken osaa olla yhtään niin hyvä.

Onko ihan normaalia, että kesken hartauden tarttuu johonkin sanaan ja ylianalysoi sitä eikä muista hartaudesta mitään muuta kuin oman analyysinsa? Saanko lukea hartaudessa rukouksen paperista, vaikka kaikilta muilta tuntuu onnistuvan ihan vain spontaani ääneen rukoilu? Miten voin tuntea kirkon ja perinteen ja sen kielen niin hyvin, vaikka se on alkanut tuntua täysin tuntemattomalta? Voiko näin vähäuskoisella edes olla mitään kutsumusta?

Jos en tunne itseäni enkä elämääni, miten voin tuntea Jumalaakaan?

(Ehkä mulla on pieni alemmuuskompleksi. Ja uskonkriisi. Ja stressi ja väsyttää.)