Minulla on takanani suorastaan loistava viikonloppu. Sain olla
Suomen Lähetysseuran Lähde liikkeelle! –kurssin ensimmäisessä viikonlopussa,
jossa opiskelimme lähetystyön alkeita. Sain kuulla kolmelta naiselta kokemuksia
siitä, miltä on tuntunut asua vuosia tai vuosikymmeniä toisessa maassa,
toisenlaisessa kulttuurissa ja toisella puolella maapalloa, elää kristittynä ja
rakentaa yhdessä paikallisväestön kanssa seurakuntia, kirkkoja, kouluja ja
parempaa elämää yhteisöille – erityisesti niiden halveksituille.
Jo ensimmäinen vierailija kertoi minulle jotakin, joka jäi
varmasti pysyväksi evääksi tältä kurssilta: toisin kuin usein ajatellaan,
vapaaehtois-, kehitysyhteis- tai lähetystyössä ei ole kyse siitä, että
länsimaista tullaan auttamaan ihmisiä, jotka eivät voi antaa mitään
vastineeksi. Työssä on todellisuudessa kyse jakamisesta, jossa molemmat osa puolet antavat ja
saavat riippumatta taloudellisesta tilanteesta tai asemasta yhteisössä.
Pastori Marjaana Toiviainen piti viime viikolla Yleisradion
aamuhartauden samasta tematiikasta (hartaus on kuunneltavissa täältä). Kirkon
tulisi luopua sanasta ”hyväntekeväisyys” ja lakata puhumasta ”auttajista” ja ”autettavista”-
saati sitten ”palvelijoista” ja ”asiakkaista”. Hyväntekeväisyydellä kun saa
kunniaa eikä auttajien ja autettavien luokittelu luo muuta kuin epätasa-arvoa.
Kirkossa meidän pitäisi olla sisaria ja veljiä, toinen toisillemme ihmisiä,
sillä Marjaanan sanoin: ”Vähäosaisuus ei ole identiteetti, vaan elämäntilanne,
jota meidät on kutsuttu muuttamaan.”
Kurssilla tuli esiin myös kristinuskon vapauttava ja
armollinen sanoma niille, jotka ovat yhteisössään syrjittyjä, halveksittuja ja ulkopuolisia
– joita kirkkoon ei välttämättä edes tahdota. Meille kerrottiin järkyttävä
kokemus savenvalajanaisesta, josta kukaan
ei tuntunut välittävän. Kun nainen oli tehnyt yksinäisyytensä ja
mielenterveydellisten ongelmiensa vuoksi itsemurhan, ei kukaan ollut
välittänyt, vaikka yhteisön jäsenen kuolema on yleensä koko kylän ja
seurakunnan suru. Luonamme vieraillut nainen kertoi, kuinka hän oli tuntikausia
yrittänyt saada paikallisesta sairaalasta lääkäriä toteamaan naista kuolleeksi,
jotta hänestä saataisiin kuolintodistus. Lääkäri oli todennut hänelle: ”Sehän
on vain savenvalajanainen.” Hautajaisissa olivat olleet läsnä vain
lähetystyöntekijät.
Kun suhtautuminen joihinkin ihmisiin, ammattiryhmiin tai
kastiluokkiin on omassa yhteisössä tämä, tuntuu Jeesuksen toiminnasta lukeminen
varmasti ihmeelliseltä. Hän kohtasi syntiset, prostituoidut, veronkerääjät ja
samarialaisen naisen kaivolla riippumatta siitä, mikä oli heidän
elämäntilanteensa, yhteiskuntaluokkansa tai taloudellinen tilanteensa.
Länsimaisen ihmisen silmiin ei Jeesuksen toiminta tunnu niin ihmeelliseltä,
sillä meistä jokainen voi varmasti mennä puhumaan kadun juopolle ilman häpeän
leimaa. Mutta se, joka pitää tuota juoppoa kanssaan tasa-arvoisena ja
kunnioittaa häntä, on jo lähempänä sitä tapaa, miten Jeesus toimi.
Marjaana Toiviainen toteaa radiohartaudessaan: ”Kirkon
radikaalius on siinä, että me tulemme kaikista taustoista ja istumme toistemme
viereen, polvistumme saman leivän ääreen, ja silloin kaikki ryhmärajat
mitätöityvät. Me olemme yhtä. Jokainen meistä on reppana ja auttaja, jokainen
on sankari ja epäonnistunut. Hyvän ja pahan raja ei kulje meidän välillämme,
vaan meidän sisällämme.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti