Soi virteni kiitosta Herran

Kirjoitin ennen joululomaa lempikirjoistani ja samaa teemaa mukaillen ajattelin kertoa vuorostaan toisesta kivasta aiheesta, joka on tärkeä osa elämääni. Kyseessä on tietenkin musiikki, josta oli tulla minulle ammatti ennen kuin tulin järkiini ja valitsin alakseni teologian.  Uskottavana (?) teologina päätin keskittyä tällä kertaa lempivirsiini.

Vaikka olen elänyt suurimman osan elämästäni 2000-luvulla ja minun pitäisi siis olla täydellisesti konemusiikin turmelema, ovat perinteiset virret silti kasvaneet osaksi minua. Muistan, kuinka istuin seitsemänvuotiaana ennen kouluun lähtöä aamuisin mummon sylissä ja luimme yhdessä Ystävä sä lapsien –kirjaa, joka oli muistaakseni eräänlainen lasten Uusi testamentti. Jokaisen tekstin jälkeen kirjaan oli painettu myös jokin virsi, joka liittyi jollakin tavalla kyseiseen tekstiin. Usein mummo luki tekstin, jonka jälkeen minä lauloin virren – kuin ihmeen kaupalla tunsin suurimman osan kirjan virsistä, mistä on varmaan kiittäminen lestadiolaista luokanopettajaani. Joka tapauksessa virret ovat minulle valtavan rakkaita ja pidän niistä lähes poikkeuksetta enemmän kuin yhdestäkään punaisen laulunkirjan laulusta (vaikka toki sieltäkin löytyy helmiä). Varmaan yksi syy siihen, miksi herännäisyys tuntuu minulle läheiseltä, on juuri virsien laaja käyttäminen. Virret ovat helposti ymmärrettävää tekstiä, sortuvat harvoin hienosteluun ja ne sanoittavat yksinkertaisuudessaan syvääkin teologiaa. Virret ovat luontevinta rukousta minulle.

(Vinkki! Painamalla virren nimeä avautuu linkki Youtube-versioon!)

1)      Oi, Herra, luoksein jää (Virsi 555)

Tämä on väsyneen ihmisen rukous. (Ja myös vanhanpiian virsi, kuten eräs nuorisotyönohjaaja sanoi.) Virsi sanoittaa väsymyksen, koti-ikävän ja katoavaisuuden haikeuden. Vaikka virressä kuolema on vahvasti läsnä, on siinä myös mukana kuolemaa vahvempi toivo. Kolmannen säkeistön kysymys aiheuttaa minulle kylmät väreet aina – joskus myös kyyneleet. Miss’ on nyt, kuolema, sun voittosi/ kun Herra Jeesus, olet kilpeni.

2)      Taas kukkasilla kukkulat (Virsi 572)

Tämä virsi on lähes täydellinen. Melodia on valtavan kaunis, ja sitä onkin käytetty useassa virsikirjan virressä. Harvoin sanat ja sävel toimivat yhdessä näin hyvin missään laulussa – niin maallisessa kuin hengellisessäkään. Sanat ovat ylistävät, mutta raikkaat – loistava kiitosvirsi siis.

3)      Aurinkomme ylösnousi (Virsi 105)

Tämä on ainoa omaan kärkikymmenikkööni yltävä pääsiäisvirsi, mikä tuli minulle vähän yllätyksenä – pääsiäisajan virret ovat myös valtavan kauniita ja eroavat mielestäni aika paljon muista virsikirjan virsistä. Ehkä se johtuu siitä, että ihmisen arkielämään harvoin liittyy niin suurta kärsimystä kuin mikä noissa virsissä on läsnä. Tämä virsi on pääsiäisen iloa käsittelevä – siinä on myös melko poikkeuksellinen melodia ja mielestäni melko runolliset ja vaikeaselkoiset sanat. Liekö se syy, miksi tämä virsi tuntuu olevan muiden pääsiäisvirsien rinnalla suhteellisen tuntematon?

4)      Ystävä sä lapsien ( Virsi 492)

Ystävä sä lapsien on melko yleinen kastevirsi. Minä kuitenkin muistan tämän virren parhaiten hautajaisista. Olen laulanut tätä virttä tilanteessa, jossa kaksi täysi-ikäistä ja kaksi alakouluikäistä serkkuani viettivät äitinsä hautajaisia. Silloin olin täysin voimaton estämään itkua säkeitten siunaa äitiä ja isää/ heille elinpäivää lisää kohdalla. Vaikka tämä mielletään lapsen virreksi, on tämä virsi muistutusta minulle siitä, kuinka olen lopulta aina lapsi riippumatta siitä, kuinka kyyniseksi ja maailmaa nähneeksi itseni tuntisinkaan. Koska vanhempani ovat minulle läheisiä ja tärkeitä, ovat aiemmin mainitut säkeet myös täynnä vilpitöntä rukousta joka kerran, kun laulan tätä virttä.

5)      Herra, elämääni (Virsi 509)

Tämä virsi on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksinkertaisilla sanoilla voidaan sanoa lähes kaikki tarvittava. Koen, että kristittynä minun velvollisuutenani on nähdä vierellä kulkijoiden ja apua tarvitsevien hätä ja toimia niin, että toimin samalla Kristuksen käsinä ja jalkoina. En voi tietää, minne elämä minut vielä vie, mutta rukoilen, että pystyn pysymään ihmisenä ihmiselle – olla tarvittaessa avoin syli, myötätuntoiset silmät ja kuulevat korvat.

6)      Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten (Virsi 510)

Tämä virsi sanoittaa paljon siitä, mitä ajattelen Jeesuksesta: hiljainen mestari, joka tulee ihmistä vastaan vaatimatta järin suuria, vaikka on itse riisuutunut vallasta ja nöyrtynyt köyhyyteen. Virren melodia on aavistuksen kelttiläishenkinen, joka erottaa virren mollivoittoisesta massasta.

7)      Koska valaissee kointähtönen (Virsi 361b)

Ehta körttivirsi ja loistava koti-ikävän sanoittaja. Jokin tässä virressä iskee todella syvälle, köyhään kerjääjään minussa: siihen arkailevaan, herkkään ja pimeään osaan, joka ei pysty välillä näkemään koti-ikävältään ja maalliselta tuskaltaan sitä, mikä on kaunista jo täällä ja loistelee Taivaan todellisuutta. Virren melodia on niin syvään uurrettu minuun, että virsi ei välttämättä edes kaipaa sanoja sanoittaakseen samoja ajatuksia. 

8)      Herraa hyvää kiittäkää ( Virsi 332)

En osannut päättää, kumpi on minulle tärkeämpi – saman virren A- vai B-versio. Tämä virsi kuvaa hyvin luterilaisuutta ja ehkä myös stereotyyppistä suomalaista luonteenlaatua: kiitosvirsi mollissa. En ole koskaan kuullut tätä virttä vaisusti laulettuna, vaikka moni muu virsi seurakunnan suusta ei ulos aina niin kirkkaana soikaan.

9)      Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan (Virsi 600)

Tämä virsi on taustansa perusteella jo yksi suosikeistani, mutta  hyvä lisä siihen on konstailettoman kaunis Erkki Melartinin säveltämä melodia. Dietrich Bonhoefferin kirjoittamat sanat (Anna-Maija Raittilan käännös) ovat ajattomat, humaanit ja uskomatonta toivoa säteilevät, vaikka ne on kirjoitettu Bonhoefferin elämän synkimmällä hetkellä keskellä toista maailmansotaa. Kuinka moni meistä voisi vilpittömästi vastaavassa tilanteessa todeta, miten hyvyyden voima piirittää meitä, kuinka käyneekin?

10)   Enkeli taivaan (Virsi 21)

Eittämättä Lutherin tunnetuin virsi, mutta myös maailman parhain joulusaarna. Olin jouluyön sanajumalanpalveluksessa, jossa pappi piti 28 minuutin saarnan – ja ehti siinä käsitellä suurin piirtein koko kristinopin juutalaisten paaduttamista myöten. Ehdin ajatella saarnan ajan monta kertaa, kuinka pappi olisi voinut lahjoittaa seurakuntalaisilleen hieman pitemmät yöunet, jos olisi keskittynyt olennaiseen ja tiivistänyt saarnansa kuusi kertaa tiiviimmäksi. Onhan Enkeli taivaan –virressä jo kaikki tarvittava ja olennainen sanottu. Ihmeteltävää siinä tosin riittää pitemmäksi ajaksi kuin viideksi minuutiksi – ehkä noin koko elämäksi. 

Huh. Mulle jäi sellainen olo, että tästä tulee ehkä joskus toinenkin versio - johon toivottavasti saan kerättyä vähän tuntemattomampia suosikkivirsiä. Toivottavasti tästä oli jollekin iloa, minut se ainakin siivitti varsin hartaaseen tunnelmaan ihan näin myöhäisenä arki-iltana.