sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Herran vuonna



Vuosi vaihtui kahden ystävän kanssa ysärikaraoken tahtiin. En ole ollut Helsingissä pariin viikkoon, ja koko kaupunki tuntuu jo hurjan kaukaiselta. Ensi keskiviikkona juna vie minut takaisin ”pikitien piähän”, niin kuin tädin mies sen sanoi. Siellä odottaa arki – tosin vain kahdeksi päiväksi. Paria päivää ennen kevätlukukauden alkamista karkaan vielä viikoksi etelän lämpöön. (Haaveilen rusketuksesta, mutta haaveeksi se taitaa jäädä.)

Uuden vuoden aattona muistelin kulunutta vuotta ja yritin keksiä jokaisesta kuukaudesta jotakin kivaa. Syksyn ajalta mukavien juttujen löytäminen oli vaikeampaa kuin keväältä, mutta se saattoi johtua ajalle tyypillisestä tavasta kullata muistot. Kuitenkin olisi kiva jakaa niitä viime vuonna tapahtuneita juttuja vielä, ennen kuin annan mieleni siirtyä Herran vuoteen 2015.

Tammikuussa alkoi valmistautuminen kevään yo-kirjoituksiin, mutta minä valmistelin lukiodiplomikonserttiani. Muistan kiristyvän pakkasen ja lukitut kirkon ovet joiden edessä odottelimme kanttoria tai suntiota avaimineen. Konsertti-iltana mittari näytti -30 astetta ja lunta tuiskutti taivaan täydeltä, mutta silti kirkon penkit täyttyivät tutuista ja tuntemattomista. Jännitti hurjasti. Aluksi takeltelin sanoissani, joita olin suunnitellut vain vähän mielessäni, mutta viiden ensimmäisen laulun jälkeen vain nautin. Konsertin jälkeen sakastin ovensuuhun tuli valtavasti ihmisiä halaamaan, kukittamaan ja kertomaan ylistäviä sanoja, niin etten päässyt roudaamaan, vaan bändi joutui tekemään sen. Sanoja oli jäljellä vain kiitos kiitos kiitos.
(Konsertti löytyy täältä.)

Helmikuussa YTL astui taas kuvioihin. En ollut valmis – tekstitaidon kokeessa kirjoitin sanoja, jotka eivät olleet oikeita tai minun, vaikka tekstiä ymmärsinkin. Englannin kuunteluun menin lukematta ja harjoittelematta. Adrenaliini takasi minulle keskittymiskyvyn ja sain kuuntelusta parhaimmat pisteeni ikinä. Oman kylän tyttö ja poika hiihtivät Suomeen kolme olympiamitalia ja minä kannustin heitä yksiössäni kyynelten partaalla. Syntymäpäivänäni lauloin kuusi tuttua ja yhden tuntemattoman laulun arviointilautakunnalle, joka laittoi päättötodistukseeni parhaimman arvosanan. Sain sähköpostia suuresta ja kaukaisesta Helsingistä: olin saanut stipendin teologian valmennuskurssille.


Maaliskuu oli viileitä saleja, vakavakasvoisia opettajia ja eväsretkiä. Äidinkielen esseen kirjoitin neljässä tunnissa ja palautin ensimmäisen (ja ainoan) version. Viikkoa myöhemmin kuulin äidinkielen opettajilta sanoja, jotka saivat minut hiljaiseksi: kypsä, herkkä, koskettava, 55 pistettä. Kirjoitin itselleni tuntemattoman uskonnon ja panikoin edellisenä iltana, kuinka en edes tunne itäisen kirkon pyhiä. Salissa kirjoitin hymy kasvoillani ja myöhemmin ihmettelin, kuinka ortodoksisen uskonnon opettaja kutsui koetta vaikeaksi. Viikkoa myöhemmin sain pisteet tekstiviestillä, ja hymyily jatkui. Kuun lopussa pakkasin tavarani ja muutin pois ensimmäisestä omasta asunnostani.

Huhtikuussa matkustin. Oulussa päätettiin, että olin tarpeeksi hyvä tiimiin. Helsingissä etsin Katajanokkaa tunnin. Vietin monta tuntia Kirkon ulkomaanavun toimistolla. Valmennuskurssilla tunsin olevani huono. Lukeminen tuntui vaikealta. Panikoin, miten ikinä saisin vastaukseni mahtumaan 27 riville.  Kävin hirveässä työhaastattelussa, jonka jälkeen itkin pettymyksestä. Myöhemmin sain kuulla, että sain työpaikan.



Toukokuun puolivälissä nimeni luki ylioppilaiden joukossa, mikä samalla hymyilytti ja samalla itketti. Tekstitaito laski äidinkielen pisteet eximiaan, ja itkin kaksi päivää. Sain ortodoksiuskonnosta parhaimmat pisteet yhdeksästätoista muusta kirjoittaneesta. Olin rovastikunnan kanssa Ruotsissa, ja jotakin minusta aukeni. Viimeisenä päivänä juhlin valkoinen lakki päässä ja ajattelin: Labor improbus omnia vincit. 

Kesäkuun alussa matkustin äidin ja saksalaisen siskoni kanssa Helsinkiin. Pääsykoetta edeltävänä iltana olin rauhallinen, liian rauhallinen. Paniikki iski vasta nukkumaan mennessä, kun tajusin unohtaneeni yliviivaustussit kotiin. Takaraivolla kummitteli ajatus 17-sivuisesta aineistotehtävästä, jossa oli sekaisin kreikkaa ja suomea, aivan kuin valmennuskurssin viimeisessä harjoituskokeessa. Seuraavana aamuna menimme hotellille syömään, mutta mahaani koski niin, etten syönyt juuri mitään. Äitini kävi lainaamassa yliopiston viereisestä R-kioskista yliviivaustussit. Kokeen jälkeen olin varma, etten päässyt ja viettäisin seuraavan vuoden villiä boheemielämää. Seuraavalla viikolla alkoivat työt, jossa sain opettaa rippikoululaisia Jeesuksesta. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni virassa, mikä tuntui pelottavalta ja painavalta.


Heinäkuussa jännitin yhden kokonaisen rippikoululeirin ajan tuloksia yliopistosta. Minussa oli herännyt kumma toiveikkuus ja samalla suunnittelin, mitä tekisin ensi vuonna, kun en olekaan Helsingissä. Yhtenä yönä menin tottumuksesta katsomaan yliopistohaun ja löysin sanat paikka otettava vastaan 29.7. mennessä ja hyväksytty. Onnistuin paiskomaan huoneeni ovea niin, että seinän takana nukkunut kirkkoherra heräsi (nolotti). Tuntui, etten ehtinyt iloita opiskelupaikasta kauaa, kun heti piti ryhtyä etsimään asuntoa ja selvittämään asioita, joita en olisi millään jaksanut selvittää. Kuun lopussa oli erityisnuorten leiri, jossa olin ollut ensimmäistä kertaa isosena neljä vuotta aikaisemmin. Silloin olin ollut vasta ysiltä päässyt, teologian opinnoista joskus hamassa tulevaisuudessa haaveileva tyttö - ja heinäkuussa 20-vuotias tuore teologian ylioppilas. Ympyrä sulkeutui.

Elokuussa pidin kesälomani ja stressasin samalla asunnottomuudesta. Kävin Kuopiossa, jossa jalkaani tatuoitiin yksin armosta latinaksi. Kuun puolivälin paikkeilla kirjoitin vuokrasopimuksen savolaiselle osakunnalle. Kaikki tuntui hurjalta ja pelottavalta (välillä tuntuu vieläkin). Palasin Helsinkiin sitten kesäkuun, sillä kertaa Etelärantaan. Ikkunasta näki osan kaunista ja tulvivaa Helsinkiä.


Syyskuussa luennot alkoivat, ja uskontotieteen ekoilla luennoilla olin kyynelehtiä liikutuksesta, kun tajuntaan iski, että minä ihan oikeasti olen teologisessa tiedekunnassa opiskelijana. Jokainen viikonloppu oli varattu: ensin kaverin kanssa Tallinnassa, seuraava tiimin kanssa Sipoossa, kolmas Tampereella Yhden hinnalla –tapahtumaa suunnittelemassa, neljäs KETKO-kurssilla kuuntelemassa luterilaisten ja ei-luterilaisten ajatuksia luterilaisuudesta ja jotakin myös anglikaanisuudesta. Neljännen varatun viikonlopun jälkeen heräsin maanantaina siihen, että koko soluhuone keinui silmissä. Onneksi en tiennyt, minkälainen sairastelukierre minua seuraavina viikkona ja kuukausina odotti, sillä olisin varmaan vajonnut järkyttävään epätoivoon.

Lokakuu oli apteekkikäyntejä, paljon puheluita päivystykseen, YTHS:lle ja äidille sekä liikaa sanattomien lääkärien tapaamista. Oksentelua, kipukohtauksia ja hätäkeskuspuhelu. Poissaoloja luennoilta ja tenteistä. Monen ihmisen viestejä, tukea ja rukouksia. Loppukuusta pääsin käymään kotona ja näin pitkästä aikaa kolmea ystävää. Kamala, mutta tärkeä kuukausi.

Marraskuu oli toiveikas kuukausi. Uusi jakso toi uudet mahdollisuudet sekä kreikan ja eksegetiikan, jotka herättivät toivon omasta paikasta. Kirkon päivässä olin kahden uuden ystävän kanssa ja nauroin niin kuin onnellinen nauraa. Vietettiin Changemakerin 10-vuotisjuhlia, jotka olivat täynnä iloa.

Joulukuu oli musiikin kuukausi. Oli valtavasti iloa: itsenäisyyspäivän soihtukulkue, teologien puurojuhla ja tyttöjen saunailta. Konsertit, kauneimmat joululaulut ja odotus. Lopulta myös koti ja talven ihmemaa.




Vuosi 2014 oli ehkä elämäni vaiheikkain tähän mennessä. Oli aikansa ilolle, surulle, stressille, epätoivolle, kivulle ja onnelle. Toivon, että mukanani kulkisi jotakin opittua ja kiitollisuutta koetusta, niin hyvästä kuin pahasta. 

6 kommenttia:

  1. Tosi sympaattinen vuosikatsaus! Kiinnostavaa tuo, että olet ortodoksiuskonnon kirjoittanut :O

    Toivon sinulle (ja Iirikselle myös!) sellaista ensi vuotta, että muistot ovat hyviä ilman ylimääräistä kultaustakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, olen toinen ylioppilas Suomessa, joka on kirjoittanut molemmat uskonnot. :D Hyvää vuotta myös sinulle! <3

      Poista
  2. ♥ tässä oli kyllä itsellä kanssa niin paljon muistoja, että oi! (Urkukirja tuli mieleen ja aloin melkein ääneen nauraa)

    kiitos teille viime vuodesta ja vielä parempaa seuraavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urkukirja oli mahtava arpajaisrang- palkinto. <3 Sinulle samoin! :)

      Poista
  3. Anne! Ihana teksti! Mä niin tykkään lukee kaikkia sun juttuja! Minne etelään lähet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Ihan Kanarialle vain, mutta kiva silti päästä pimeän ja pakkasen keskeltä lämpimään. :)

      Poista