Vuosi vaihtui kahden ystävän kanssa ysärikaraoken tahtiin.
En ole ollut Helsingissä pariin viikkoon, ja koko kaupunki tuntuu jo hurjan
kaukaiselta. Ensi keskiviikkona juna vie minut takaisin ”pikitien
piähän”, niin kuin tädin mies sen sanoi. Siellä odottaa arki – tosin vain
kahdeksi päiväksi. Paria päivää ennen kevätlukukauden alkamista karkaan vielä
viikoksi etelän lämpöön. (Haaveilen rusketuksesta, mutta haaveeksi se taitaa
jäädä.)
Uuden vuoden aattona muistelin kulunutta vuotta ja yritin
keksiä jokaisesta kuukaudesta jotakin kivaa. Syksyn ajalta mukavien juttujen
löytäminen oli vaikeampaa kuin keväältä, mutta se saattoi johtua ajalle tyypillisestä tavasta
kullata muistot. Kuitenkin olisi kiva jakaa niitä viime vuonna tapahtuneita
juttuja vielä, ennen kuin annan mieleni siirtyä Herran vuoteen 2015.
Tammikuussa alkoi valmistautuminen kevään yo-kirjoituksiin,
mutta minä valmistelin lukiodiplomikonserttiani. Muistan kiristyvän pakkasen ja
lukitut kirkon ovet joiden edessä odottelimme kanttoria tai suntiota
avaimineen. Konsertti-iltana mittari näytti -30 astetta ja lunta tuiskutti
taivaan täydeltä, mutta silti kirkon penkit täyttyivät tutuista ja
tuntemattomista. Jännitti hurjasti. Aluksi takeltelin sanoissani, joita olin
suunnitellut vain vähän mielessäni, mutta viiden ensimmäisen laulun jälkeen
vain nautin. Konsertin jälkeen sakastin ovensuuhun tuli valtavasti ihmisiä
halaamaan, kukittamaan ja kertomaan ylistäviä sanoja, niin etten päässyt
roudaamaan, vaan bändi joutui tekemään sen. Sanoja oli jäljellä vain kiitos
kiitos kiitos.
(Konsertti löytyy täältä.)
Helmikuussa YTL astui taas kuvioihin. En ollut
valmis – tekstitaidon kokeessa kirjoitin sanoja, jotka eivät olleet oikeita tai
minun, vaikka tekstiä ymmärsinkin. Englannin kuunteluun menin lukematta ja
harjoittelematta. Adrenaliini takasi minulle keskittymiskyvyn ja sain
kuuntelusta parhaimmat pisteeni ikinä. Oman kylän tyttö ja poika hiihtivät
Suomeen kolme olympiamitalia ja minä kannustin heitä yksiössäni kyynelten
partaalla. Syntymäpäivänäni lauloin kuusi tuttua ja yhden tuntemattoman laulun
arviointilautakunnalle, joka laittoi päättötodistukseeni parhaimman arvosanan.
Sain sähköpostia suuresta ja kaukaisesta Helsingistä: olin saanut stipendin
teologian valmennuskurssille.
Maaliskuu oli viileitä saleja, vakavakasvoisia opettajia ja
eväsretkiä. Äidinkielen esseen kirjoitin neljässä tunnissa ja palautin
ensimmäisen (ja ainoan) version. Viikkoa myöhemmin kuulin äidinkielen
opettajilta sanoja, jotka saivat minut hiljaiseksi: kypsä, herkkä, koskettava,
55 pistettä. Kirjoitin itselleni tuntemattoman uskonnon ja panikoin edellisenä
iltana, kuinka en edes tunne itäisen kirkon pyhiä. Salissa kirjoitin hymy
kasvoillani ja myöhemmin ihmettelin, kuinka ortodoksisen uskonnon opettaja
kutsui koetta vaikeaksi. Viikkoa myöhemmin sain pisteet tekstiviestillä, ja
hymyily jatkui. Kuun lopussa pakkasin tavarani ja muutin pois ensimmäisestä omasta asunnostani.
Huhtikuussa matkustin. Oulussa päätettiin, että olin
tarpeeksi hyvä tiimiin. Helsingissä etsin Katajanokkaa tunnin. Vietin monta
tuntia Kirkon ulkomaanavun toimistolla. Valmennuskurssilla tunsin olevani
huono. Lukeminen tuntui vaikealta. Panikoin, miten ikinä saisin vastaukseni
mahtumaan 27 riville. Kävin hirveässä
työhaastattelussa, jonka jälkeen itkin pettymyksestä. Myöhemmin sain kuulla,
että sain työpaikan.
Toukokuun puolivälissä nimeni luki ylioppilaiden joukossa,
mikä samalla hymyilytti ja samalla itketti. Tekstitaito laski äidinkielen
pisteet eximiaan, ja itkin kaksi päivää. Sain ortodoksiuskonnosta parhaimmat
pisteet yhdeksästätoista muusta kirjoittaneesta. Olin rovastikunnan kanssa Ruotsissa, ja jotakin
minusta aukeni. Viimeisenä päivänä juhlin valkoinen lakki päässä ja ajattelin: Labor improbus omnia vincit.
Kesäkuun alussa matkustin äidin ja saksalaisen siskoni
kanssa Helsinkiin. Pääsykoetta edeltävänä iltana olin rauhallinen, liian rauhallinen.
Paniikki iski vasta nukkumaan mennessä, kun tajusin unohtaneeni yliviivaustussit kotiin. Takaraivolla kummitteli ajatus 17-sivuisesta aineistotehtävästä,
jossa oli sekaisin kreikkaa ja suomea, aivan kuin valmennuskurssin viimeisessä
harjoituskokeessa. Seuraavana aamuna menimme hotellille syömään, mutta mahaani
koski niin, etten syönyt juuri mitään. Äitini kävi lainaamassa yliopiston
viereisestä R-kioskista yliviivaustussit. Kokeen jälkeen olin varma, etten
päässyt ja viettäisin seuraavan vuoden villiä boheemielämää. Seuraavalla
viikolla alkoivat työt, jossa sain opettaa rippikoululaisia Jeesuksesta. Olin
ensimmäistä kertaa elämässäni virassa, mikä tuntui pelottavalta ja painavalta.
Heinäkuussa jännitin yhden kokonaisen rippikoululeirin ajan
tuloksia yliopistosta. Minussa oli herännyt kumma toiveikkuus ja samalla
suunnittelin, mitä tekisin ensi vuonna, kun en olekaan Helsingissä. Yhtenä yönä
menin tottumuksesta katsomaan yliopistohaun ja löysin sanat paikka otettava
vastaan 29.7. mennessä ja hyväksytty. Onnistuin paiskomaan huoneeni ovea niin,
että seinän takana nukkunut kirkkoherra heräsi (nolotti). Tuntui, etten ehtinyt
iloita opiskelupaikasta kauaa, kun heti piti ryhtyä etsimään asuntoa ja
selvittämään asioita, joita en olisi millään jaksanut selvittää. Kuun lopussa
oli erityisnuorten leiri, jossa olin ollut ensimmäistä kertaa isosena neljä
vuotta aikaisemmin. Silloin olin ollut vasta ysiltä päässyt, teologian
opinnoista joskus hamassa tulevaisuudessa haaveileva tyttö - ja heinäkuussa
20-vuotias tuore teologian ylioppilas. Ympyrä sulkeutui.
Elokuussa pidin kesälomani ja stressasin samalla
asunnottomuudesta. Kävin Kuopiossa, jossa jalkaani tatuoitiin yksin armosta latinaksi. Kuun puolivälin paikkeilla kirjoitin vuokrasopimuksen savolaiselle osakunnalle. Kaikki tuntui hurjalta ja
pelottavalta (välillä tuntuu vieläkin). Palasin Helsinkiin sitten kesäkuun, sillä kertaa Etelärantaan. Ikkunasta näki osan kaunista ja tulvivaa Helsinkiä.
Syyskuussa luennot alkoivat, ja uskontotieteen ekoilla
luennoilla olin kyynelehtiä liikutuksesta, kun tajuntaan iski, että minä ihan
oikeasti olen teologisessa tiedekunnassa opiskelijana. Jokainen viikonloppu oli
varattu: ensin kaverin kanssa Tallinnassa, seuraava tiimin kanssa Sipoossa,
kolmas Tampereella Yhden hinnalla –tapahtumaa suunnittelemassa, neljäs
KETKO-kurssilla kuuntelemassa luterilaisten ja ei-luterilaisten ajatuksia
luterilaisuudesta ja jotakin myös anglikaanisuudesta. Neljännen varatun
viikonlopun jälkeen heräsin maanantaina siihen, että koko soluhuone keinui
silmissä. Onneksi en tiennyt, minkälainen sairastelukierre minua seuraavina
viikkona ja kuukausina odotti, sillä olisin varmaan vajonnut järkyttävään
epätoivoon.
Lokakuu oli apteekkikäyntejä, paljon puheluita
päivystykseen, YTHS:lle ja äidille sekä liikaa sanattomien lääkärien
tapaamista. Oksentelua, kipukohtauksia ja hätäkeskuspuhelu. Poissaoloja
luennoilta ja tenteistä. Monen ihmisen viestejä, tukea ja rukouksia.
Loppukuusta pääsin käymään kotona ja näin pitkästä aikaa kolmea ystävää.
Kamala, mutta tärkeä kuukausi.
Marraskuu oli toiveikas kuukausi. Uusi jakso toi uudet mahdollisuudet
sekä kreikan ja eksegetiikan, jotka herättivät toivon omasta paikasta. Kirkon
päivässä olin kahden uuden ystävän kanssa ja nauroin niin kuin onnellinen
nauraa. Vietettiin Changemakerin 10-vuotisjuhlia, jotka olivat täynnä iloa.
Joulukuu oli musiikin kuukausi. Oli valtavasti iloa:
itsenäisyyspäivän soihtukulkue, teologien puurojuhla ja tyttöjen saunailta.
Konsertit, kauneimmat joululaulut ja odotus. Lopulta myös koti ja talven
ihmemaa.
Vuosi 2014 oli ehkä elämäni vaiheikkain tähän mennessä. Oli
aikansa ilolle, surulle, stressille, epätoivolle, kivulle ja onnelle. Toivon,
että mukanani kulkisi jotakin opittua ja kiitollisuutta koetusta, niin hyvästä
kuin pahasta.
Tosi sympaattinen vuosikatsaus! Kiinnostavaa tuo, että olet ortodoksiuskonnon kirjoittanut :O
VastaaPoistaToivon sinulle (ja Iirikselle myös!) sellaista ensi vuotta, että muistot ovat hyviä ilman ylimääräistä kultaustakin <3
Kiitos! :) Joo, olen toinen ylioppilas Suomessa, joka on kirjoittanut molemmat uskonnot. :D Hyvää vuotta myös sinulle! <3
Poista♥ tässä oli kyllä itsellä kanssa niin paljon muistoja, että oi! (Urkukirja tuli mieleen ja aloin melkein ääneen nauraa)
VastaaPoistakiitos teille viime vuodesta ja vielä parempaa seuraavaa! :)
Urkukirja oli mahtava arpajaisrang- palkinto. <3 Sinulle samoin! :)
PoistaAnne! Ihana teksti! Mä niin tykkään lukee kaikkia sun juttuja! Minne etelään lähet?
VastaaPoistaOi, kiitos! :) Ihan Kanarialle vain, mutta kiva silti päästä pimeän ja pakkasen keskeltä lämpimään. :)
Poista